PAPERILLAKIN ÄITI

Noniin… 2 päivää vaille 1/2 vuotta siinä kesti, että saatiin minunkin vanhemmuuteni/huoltajuuteni viralliseksi!:)
Käräjäoikeuden päätös tipahti tasan viikko sitten postilaatikkoon:)

Mikään ei muuttunut, mutta kyllä fiilis oli mahtava ja onnellinen!❤️ 5.12 juhlitaan meidän perheessä äiskänpäivää:D ❤️

Meillä muutenkin asiat kivalla mallilla. Papu kasvaa kovaa vauhtia, vaaka heilahtaa yli 8kiloon ja mittanauhaa saa venyttää yli 65senttiin, jotta likka mahtuu väliin:) suussa nököttää kaksi todella terävää hammasta ja kovasti niitä on lisää tulossa… Yksi kasvava poskihammaskin jo välillä neitiä kiusaa :( :)

1/2-vuotis neuvolassa kaiken todettiin olevan varsin hyvällä mallilla. Papu pystyy jo hetken aikaa istumaan ilman tukea:) eteen ja taaksepäin horjumisia korjaa jo itse, mutta sivulle kellahtaa vielä hyvinkin herkästi😂 enää ei myöskään voi olla lainkaan varma siitä, että neiti olisi aamulla sängyssä samoin päin kuin illalla sinn laitettaessa… tämän neuvolantätikin havaitsi, vaikka juuri viime neuvolassa yhdessä nauroimmekin, että tämä neiti haluaa niin kovasti jo jalkojaan käyttää, että liekö kiinnostuu mistään kääntyilystä tai istumisesta lainkaan.

Näistä uusista taidoista huolimatta meillä edelleen ehdoton suosikki on hyppykiikku ja muutenkin sylissä seisoskelu. Jännityksellä siis odotamme, mitä neiti missäkin järjestyksessä haluaa oppia ja touhuta❤️ meidän on hyvä olla näin!:) ❤️

-e

Meidän adoptio step by step

Dodiin… Suurehkon kiinnostuksen vuoksi aattelin nyt käydä tän meidän adoption etenemisen läpi askel askeleelta.

Eli kuten osa ehkä tietääkin/muistaakin, niin olisimme halunneet laittaa adoption vireille jo raskausaikana. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, vaan saimme tylyhkön vastauksen kaupunkimme sosiaalitoimen johtajalta:

”Hei,

Käräjäoikeudelta saamamme vastauksen mukaan hallituksen esityksen ja lain sanamuodon perusteella on selvää, että suostumuksen voi antaa vasta lapsen syntymän jälkeen. Lisäksi Valtioneuvoston asetuksessa adoptiosta todetaan mm. 3 §:n 3 momentissa, että

Jos adoptioneuvontaa on annettu tietyn lapsen adoptoimista varten, selvityksessä on erityisesti oltava seuraavat tiedot siinä laajuudessa kuin on mahdollista ja tarpeellista:
1) lapsen henkilöllisyys;
2) syyt, joiden vuoksi lapsi voidaan adoptoida;
3) lapsen tausta, perhesuhteet ja muu sosiaalinen ympäristö;
4) lapsen ja hänen perheensä terveydentila ja siihen vaikuttavat tekijät;
5) lapsen erityistarpeet.

Nämä seikat luonnollisesti voidaan arvioida vasta lapsen syntymän jälkeen, mikä puoltaa asian selvittämisen aloittamista lapsen syntymän jälkeen.”

Lähetin s-postia kyseiselle ihmiselle 26.2.2014 ja vastauksen sain 16.4.2014. Asiaan ei ollut hänellä muuta kommentoitavaa, vaikka hänelle kerroin, että olemme kuulleet/lukeneet, että tällainen käytäntö onnistuu muuallakin. Kyseenalaistin ja totesin ”että miksi ei täällä meilläkin!?” Täällä nähtävästi halutaan pysyä vanhoissa tutuissa kaavoissa ja mennä eteen päin vasta kun on ihan pakko!:o
No asia jäi sitten siihen…

Pikkuinen rakkauspakkauksemme syntyi maailmaan kauniina ja lämpöisenä kesäkuun lauantaina 7.6❤️

Papun synnyttyä ryhdyimme heti toimiin adoption suhteen! Alkuun saimme tietää, että tuosta helmikuusta kesäkuuhun oli kaupungissamme tapahtunut oleellinen muutos kannaltamme; perheensisäiset adoptiot on ulkoistettu Pelastakaa lapset ry:lle!!!! Tässä kohtaa olimme todella iloisia, sillä aloimme jo uskoa, että adoptio saadaan läpi tuosta vaan.

Aluksi kaikki näyttikin hyvältä. i soitteli Pelaan ja saimme ohjeet miten toimia: 1) isyyden tunnustaminen täytyy keskeyttää ja 2) he lähettävät meille papereita täyteltäviksi ja me palautamme ne kun olemme saaneet ne valmiiksi.
Kuulostaa hyvin simppeliltä.

i sitten tarttui taas puhelimeen ja soitteli kysyäkseen isyydentunnistamisen keskeyttämisestä. Ajan olimme jo saaneet postitse kotiin, mutta se oli reilusti YLI KUUKAUDEN päähän:o halusimme tietysti aikaistaa aikaa! Lopulta i sai puhuttua itselleen ajan 3.7 (melkein kuukauden päähän syntymästä)!

Siellä oli onneksi ihana lastenvalvoja vastassa. Hän ymmärsi tilanteemme hyvin ja nopeutti omalla toiminnallaan asiointiamme:) hän kertoi, että saattaa kestää viikkoja ja jopa yli kuukausikin ennen kuin päätöksen tekevä elin käy paperit läpi ja laittaa maksusitoomuksen menemään Pelaan:o mutta siis kiitos tuon ihanan työntekijän säästyimme niiden viikkojen/kuukausien odotukselta!:) ❤️

Tästä kului vajaa viikko, kun Pelasta tuli postia, että ovat vastaanottaneet maksusitoomuksen kaupungiltamme ja pääsisimme varaamaan ensimmäistä käyntiämme:)

Tässäkin vaiheessa otimme vastaan ensimmäisen tarjolla olleen päivän ja 1.8 pääsimme toimistolle asiasta keskustelemaan. Tässä en nyt lähde ruotimaan kyseisen neuvonnan hyödyistä tai terkeydestä yhtään enempää!:D

Sitten tuli taas aika pitkän odotuksen, nimittäin seuraava tapaaminen saatiin sovittua ”vasta” 20.8. Tämän olisi vielä ehkä malttanutkin odottaa, mutta työntekijän sairaatumisen vuoksi aika vielä siirtyi ja venyi aina 11.9 saakka. Tähän kantaa sen verran, että eihän sairastumisille mitään voi, MUTTA kyllä se päähän otti kun piti työt järjestää sillai, että sopi tuon työntekijän menoihin ja tuloihin ja peruutus tulee edellisiltana. Plus, että meidän mielestä ei ollut alkuunkaan oleellista, että oliko se se sama nainen joka oltiin jo nähty, vai olisiko ovesta astunut joku uusi kasvo. Sen verran kevyt pintaraapaisu tuo kuitenkin oli! Ainakin meidän mielestä. Mutta se siitä.

Tuolloin 11.9 i vielä allekirjoitti suostumuksensa koko adoptiolle. Sovimme, että tuo neuvoja tekee paperit valmiiksi ja me sitten haemme ne sieltä toimistolta ja kiikutamme samalla reissulla suoraan käräjäoikeuteen… Sovimme jo heti, että haemme paperit 22.9, koska silloin mun työvuoro sattu oleen otollinen ja siihen mennessä papereiden PITI VARMASTI olla valmiina!

Voitte vaan kuvitella, että EI, paperit ei olleet valmiit:o taas i:llä soi puhelin ja siellä tuo muuten niin mukava, asiallinen ja rento neuvoja kertoo, että paperit eivät valmistu ajallaan, sillä hän unohti pyytää niihin allekirjoituksen joltain hlöltä, joka jäi yli viikon lomalle. Siinä kohtaa oli i:lläkin pinna niin kireällä, että sovittiin papereiden postituksesta jahka ovat valmiit.

Lopulta 10.10 paperit kilahtivat postilaatikkoomme. Päiväys niissä oli 7.10.2014. Tuolloin perjantaina emme ehtineet, mutta heti maanataina kiikutimme paperit käräjäoikeuteen. Eli päivämäärä oli 13.10.

Saimme infoa, että 3vk:n jälkeen voi soitella vastausta. i soittikin toiveikkaana 3.11, tasan 3vk papereiden jättämisestä. Mukava nainen puhelimessa aluksi kertoi, että eiköhän asia ole edennyt jo ja rupesi tarkastamaan vielä. Lopulta toteemus oli ”teidän hakemusta ei ole vielä otettu käsittelyyn.” Nainen kuulosti oikeasti pahoillaan olevalta ja neuvoi soittamaan viikon päästä uudelleen.

Taas elimme viikon (jopa vähän yli!!!) ja i soitteli uudestaan (11.11) ja kyseli tilannetta. Lukuisien yhdistelyiden jälkeen langan päässä oli päätöksen tekevä notaari. ”Ootas mää otan nää teidän paperit tästä pinkasta. Joo, mää oon kattonu nää läpi ja ei näissä mitään puutoksia ole! Meillä vaan on sellanen käytäntö, että nää käydään saapumisjärjestyksessä läpi. Kuukauden sisällä varmasti tulee päätös kotiin!”

Elikkäs näin meillä! En enää ees tiedä mitä tasa-arvo on. Tunsin itteni sillon aluks jotenki huonoks ihmiseks, ku etukäteen paasasin ja postasin sen ”prkl, v*ttu, stana perheensisäinen adoptio” postauksen… Niin paljon se herätti keskustelua ja ihmiset otti asiaan kantaa (HYVÄ NIIN!!!!):) en mä
Mistään kommentista itteeni ottanu, niistä sai paljon tsemppiä ja vähä uskoakin, että kyllä tää tästä!

”Mediassa paasataan koko ajan tasa-arvosesta avioliittolaista”, tohon laiseeseen oln törmänny viimepäivinä somessa lukuisia kertoja! En vaan ite ymmärrä, että voiko tästä paasata liikaa!? Koulukiusaaminen on kiellettyä ja rangaistavaa! Urheilutapahtumissa huippu-urheilijat saa rankkua rasismista! Päiväkodissa lapset joutui jäähypenkille kiusaamisesta! Työpaikkakiusaajat otetaan puhutteluun, saa varotuksia ja jopa potkuja!

Musta tuntuu, että mä/me painitaan tosi isolla hiekkalaatikolla! Mulla on uus, hieno, uniikki, pinkki hiekkalapio ja kaikki yrittää viedä sitä multa! Kukaan ei oikeesti ees halua sitä tai tykkää siitä. Ne haluu sen vaan pois multa! Miksei niitä rangaista!? Mikä niiden käytöksestä tekee hyväksyttävää!?:o

Meidän likka nyt 5kk 1vk ja 3pv vanha… Elämässä tiiviisti mukana kaksi rakastavaa, huolehtivaa vanhempaa, joista kumpikin on valmiita tekemään mitä vaan hänen puolestaan! Rakkausside on molemmin puolin jo todella vahva❤️ KAKSI ÄITIÄ❤️

Paperilla tuolla pikkuisella tuhisijalla on vain yksi vanhempi. Paperilla tuo pieni on yh-äidin kanssa elävä tuleva veronmaksaja!:( karua, mutta nykyisen lainsäädännön mukaan totta!:o

Mä haastankim sut, just sut jättään tähän jonkun kommentin alle, jos tää mitenkään herätti sussa yhtään mitään tunteita!!!!

Jos sä oot käyny/käymässä läpi tätä samaa prosessia, niin olis kiva kuulla, että kuinka kauan teillä homma kestänyt. Onko tän takia tullu harmaita hiuksia? Missä päin suomea asustelet/prosessi on käyty läpi? Mistä käräjäoikeudessä päätös on tullut?

Haluttais vähän kartoittaa tätä Suomen meininkiä ja ehkä jopa kyseenalaistaa lisää!!!

tää meidän blogi ei oo syntyny minkään suuren julkisuuden toivossa tms! Mutta pyytäisin nyt suurta palvelusta! Jotta tääkin asia tulis esille, niin JAKAKAA TÄTÄ POSTAUSTA SOMESSA!!! MÄ LUPAAN, ETTÄ EN TUU ENÄÄ TÄLLASTA PYYTÄÄN! Mutta Somen voima on nyt nähty, ja mä tiedän, että tällakin saatetaan saavuttaa joku yks ihminen, jolla on vaikutusvaltaa, joka ei ehkä ymmärrä asiaa sen vaatimalla vakavuudella!!!

Kiitos!

-e

PIIIIIIIIITKÄSTÄ aikaa

Hellou vaan kaikille, jos tätä joku enää/vielä lukee?:)

No vaikka ei lukiskaan, niin rustailen silti jotain. Rikom nyt yhden lupauksen, jonka itelleni tein; mun nimittäin piti tulla tänne blogiin rustaileen vasta sitten kun ollaan saatu adoptioprosessi käytyä läpi…

Tuosta voittekin sitten päätellä, että prosessi on EDELLEEN KESKEN:o aiempi postauksemme ko asiasta sai hirvittävästi kommentteja, ja niiden avulla jaksoimme alkuun luottaa siihen, että myös meidän kohdallamme päätös saataisiin nopeasti aikaiseksi. Valitettavasti me emme kuulu niihin onnekkaisiin, joilla adoptio oli selvyys reilussa parissa viikossa:(
Papulaisella ikää on mittarissa jo reilut 5kk❤️ olisi luullut asian tässä vaiheessa jo olevan ”selvillä vesillä”…

Adoptioneuvonta venähti kohdallamme kahdesti. Ensin adoptioneuvoja sairastuttua-> uusi aika venyi, se oli vielä ihan ymmärrettävää. Toinen kämmi olikin sitten ihan silkkaa huolimattomuutta, ja pisti ärsyttämään. Paperimme nimittäin lojuivat käsittelijän pöydällä, koska hän unohti ottaa niihin yhden henkilön allekirjoitukset (aikaa tähän oli reilu viikko) ja sitten tämä hlö jäi 2vk:n lomalle. Siinäpä sitten odottelimme.

Käräjäoikeuteen toimitimme paperit heti kun ne saimme. Tästä nyt noin kuukausi aikaa. Tiedossamme oli, että käsittelyaika on n.3vk ja päätöksen saa puhelimitse tiedustella ennen kuin virallinen päätös tipahtaa paperisena postilaatikkoon. i on nyt kaksi kertaa soitellut ja kysellyt asiaamme… Eka kerralla vastaus oli ”ei oo vielä otettu käsittelyyn”. Tämä tiedustelu oli tasan 3vk paperien jättämisestä. Nyt reilu viikko myöhemmin, i tarttui uudestaan luuriin, ja soitti. Useiden yhdistelyiden jälkeen i sai puhelimeen notaarin, joka lopulta tekee päätöksen adoptiomme läpimenosta.

Yllätyimme kovasti saamaamme vastaukseen ”juu, olen papereihinne tutustunut ja kaikki tarvittava löytyy täältä. Meillä nyt vain on sellainen käytäntö, että nämä päätökset annetaan saapumisjärjestyksessä.”

Olisi ihan mielenkiintoista tietää, että onko tuolla laitoksessa olemassa joku kiintiö, että montako hakemusta saa hyväksyä per päivä tms. Jotenkin en vaan jaksa uskoa, että noita hakemuksia tulisi satoja viikossa. Voin toki olla väärässäkin, mutta en silti jaksa uskoa. Ja jos nyt olisi jokin poikkeuksellinen ruuhka, niin olisi se meille varmasti kahden puhelun vartella kerrottu?

Ärsyttää tää asia jotenkin niin penteleesti! Ihmisiä pitäisi Suomen lakien mukaan kohdella tasavertaisesti… Nyt ei ihan tunnu siltä:( ja EI, en ole katkera tai vihainen teille, jotka olette saaneet adoptionne nopeasti hoidettua! Olen iloinen puolestanne ja olisin toivonut meille samaa:)

Ärsytykseltäni voin nyt karata ja kertoa sitten kaikkea ihanan positiivista ja mukavaa😊 eli täällä kaikki muuten tosi hienosti! Papulainen jatkaa tadaisen varmaa kasvuaan ja on niiin iloinen ja nauravainen neiti, että ette uskokaan❤️

Hampaita pikkumurulta löytyy jo kaksin kappalein:) ensimmäinen puhkesi n. 4kk iässä.

Neiti ei kääntyilyistä ole vielä kiinnostunut, ja onkin jäntevänä tyttönä enemmän seisoja ja istuja, kuin maassa touhuaja:) päivittäin yritämme kuitenkin viihtyä myös lattialla ja tarkistella maailmaa siitä vinkkelistä😊

Imetyksen i joutui jättämään reilun 3kk:n jälkeen. Refluksi oireet tulivat lopulta niin pahoiksi, että mikään nestemäinen ei pysynyt sisällä:( hetki mentiin pumppaus-sakeutus systeemillä, mutta lopulta maitoa ei vain enää tullut. Mutta se ei meillä menoa haittaa:)

Kiinteistä kokeiluun pääsi ensimmäisenä bataatti ja maissi. Aluksi se oli ihan jees, mutta hetken kuluttua ehdoton suosikki (peruna-porkkana) löytyi:) me ollaan jokunen tovi vietetty ”sosehyllyllä” kaupassa ja aina tultu siihen tulokseen, että mielellään tehään ite sellaset soseet, jotka ”helposti” onnistuu… Hedelmäsoseet ja maissi on tarttunu hyllystä kyytiin, muut sitten hevi-osastolta tuoreena:)

Tässä perheessä myös edelleen nukutaan yöt hyvin:) tyypillisimmin yöunet kestävät 8-11 tuntia, ja tämä aika menee siis täysin heräämättä:) äidit saa siis todella hyvin nukuttua ja niimpä jaksammekin pikkumurun kanssa mukavasti touhuilla:) ❤️ nyt tosin pari yötä menty vähemmillä unilla, kun toinen hammas tuonut mukanaan särkyä ja tukkoisuutta:( ensimmäinen puhkeskin niin helposti, että oli arvattavissakin, että jossain kohtaa meidän tyytyväinen tyttö joutuu kipuakin kestämään:(

Ei sitä osannut odottaakaan, että miten pahalta se tuntuu, kun oma rakas huutaa kipuaan täyttä kurkkua:( niin on voimaton ja turhauttava olo itella. Ei voi kun parhaansa mukaan hyssytellä ja olla lähellä, se onneksi on meillä auttanut❤️

Kahta en vaihda, ja te tiedätte kyllä keitä tarkoitan❤️

-e

Hui!

Onpa täällä nyt hiljaista. Me vietetään ihanaa vauva-arkea eikä muisteta tänne sitä hehkuttaa, hyi meitä!
Meidän pikku papu on jo 4kk ja kasvaa kovaa vauhtia. 7kg meni rikki ja vaatteet käy pieneksi! Nyt käytössä on vielä 62cm kokoisia vaatteita mutta pikkuhiljaa siirrytään seuraavaan kokoon.

Kaikki on muutenkin oikein hyvin. Nälkä on kasvanut niin suureksi että ollaan aloitettu soseet! Maissia, bataattia ja hedelmäsoseita.nam!

Ja iloista postia tuli tänään! Pela lähetti meille paperit ja päästään ne toimittamaan itse käräjäoikeuteen. Sitten vaan odotellaan päätöstä! <3

Hei hei hei

Aika katkaista hiljaisuus:D

Pitkään on tosiaan ollut taas hiljaista täällä blogin puolella… Kenellekään ei onneksi olla tilivelvollisia, eikä mitään kirjoituspakkoa tai aikataulua onneksi ole:)

Papulainen kasvaa hurjaa kyytiä❤️ nyt ikää on mittarissa reilut 3kk. Neuvolassa i ja Papu kävi viime viikolla, nyt mä en töiden takia päässy mukaan:/ ja tietysti olikin sitten rokotusten vuoro. Nyt siis pikkuinen sai molempiin reisiin piikin ja suun kautta vielä rota-rokotteen.

Pikkumuru oli pistosiltana todella itkuinen ja kipeän oloinen. Annettiin panadoliakin, jotta tyttö vähän saisi levättyäkin! Pistoskohdat oli siistit eikä kuume onneksi noussut!:) mutta ei pieni piikeistä ja niiden vaikutuksesta nauttinutkaan.

Muutenkin on kaikki edelleen mennyt hyvin!:) lapsi tosiaan kasvaa ja kasvaa ja saa päivittäin kehuja ihanista pulloposkistaan ja pitkistä silmäripsistään😍 tyttö on todella jäntevä, eikä enää millään viihtyisi sylissä ns. Vauva-asennossa. Mieluummin istuisi ja ihmettelisi niin maailman menoa.

Rytmi meillä on pysynyt edelleen hyvänä. Yöheräämisistä (kop kop) ei meillä vieläkään ole mitään tietoa, sillä neidillä uni riittää helposti 6-8 tuntia, parhaimmillaan jopa 9:) joten tässä suhteessa meillä on päästy helpolla:)

Pieni pulautusongelma Papulaista vaivaa, mutta se ei ainakaan vielä mitenkään vakavaksi ole osoittautunut. Lähinnä se teettää äideille lisää pyykkiä, mutta meielläänhän me pikku bodeja ja housuja pestään:)

Eli kaikinpuolin hyvää meille kuuluu:) jos jotain negatiivista täytyy sanoa, niin tietysti mua harmittaa töissä käydä, ku tietysti ois kotona kivempi viettää aikaa murujen kanssa:) mutta minkäs teet, jonkunhan se on leipä pöytään tuotava;D

Mitäs teille muille kuuluu?:) jonkinsortin blogihiljasuutta on huomattu muillakin suunnilla;)

-e

Vaikeuksien kautta voittoon❤️ PERHE

Me ollaan saatu paljon palautetta siitä, miten tähän koko ”vauvaprojektiin” (ompa typerä sana, mut parempaakaan en keksiny:o) lähdettiin. Ihmiset on ollut kiinnostuneita, että miksi ja miten tähän päädyttiin ja saamamme palautekin on ollut vain ja ainoastaan positiivista:) kiitos kaikesta palautteesta! Jatkossakin saa tänne heitellä ihan rohkeasti kommenttia ja kysymyksiä, jos/KUN jotain tulee mieleen:) ihan mahtavaa olisi, jos osaisitte/haluaisitte ehdottaa jotain aihetta mistä rustailla… Sillon alkuaikoina, kun meillä ei vielä blogia ollut ja etsimme muiden kokemuksia ja ”tietoa” toisista blogeista, heräsi välillä mieleen joitakin ideoita, joista olisi bloggaajien toivonut kirjoittavan. Silloin saa varmasti parhaiten tietoa/KOKEMUKSIA niitä omia kysymyksiä askarruttaviin asioihin:) me otamme illolla vastaan niin risut kuin ruusutkin!:)

Siiten siihen varsinaiseen ajatukseeni…

Usea kommentoija/palautteen antaja on ollut fiiliksissä ja muutenkin kiinnostunut siitä, että olemme ”oikeasti” molemmat äitejä. En ikinä pysty kieltämään, etteikö se olisi hienoa ja ihanaa, että lapsi on tällä tavoin yhteinen, mutta se tuo mukanaan myös yllättäviä haasteita.

Yksi ystäväpiirimme mies totesi minulle n. viikko Papulaisen synnyttyä, että: ”i:n ja vauvan välille muodostuu todella vahva side tässä muutamien hetkien kuluessa. Heillä on keskenään nuo imetystuokiot, ja usko pois ne lähentää! Noin pieni itkee periaatteessa vain kahta asiaa: 1) jotain kipua/ masun vääntelyä ja 2) nälkää. i:stä on ainakin tuohon 2) kohtaan apua, toisin kuin susta.” Miehellä on itsellään 2 lasta. En kuitenkaan jaksanut uskoa, että tuo paikkaansa pitäisi. Ymmärsin, että siinä jotain perää on, mutta en kuitenkaan uskonut tulevani mustasukkaiseksi.

Rehellisesti sanottuna tuo mies oli kuitenkin tavallaan oikeassa. Olin mustasukkainen ja harmissani, kun minusta ei tuntunut olevan apua. Kun Papu alkoi vaimeasti itkeä tai kitistä nälkäänsä, i sai tilanteen rauhoittumaan. Maitobaarin auettua oli pikkuinen taas tyytyväinen. Oli siis ilmiselvää, että noiden kahden välille oli syntynyt vahva side! Kumpikin tarvitsi toinen toistaan!❤️

Minä en tiennyt, miten minä saisin siteen minun ja Papun välille syntymään. Tiesin ja tunsin minun tarvitsevan lasta, mutta en ymmärtänyt sen tarvitsevan minua:/ En osannut nähdä asiaa niin, että minusta oli omalla tavallani ja toiminnallani apua sekä i:lle että vauvalle!❤️ i onneksi muisti päivittäin ja monta kertaa minulle sanoa, että minusta on apua!

Vaikka kodinhoitaminen ja koiranlenkitys olivatkin paljon minun vastuullani, en heti ymmärtänyt niiden tärkeellisyyttä. Vertasin niitä liian helposti pienokaisemme hoitamiseen.:/

Nyt kun Papu on kasvanut ja on jo kohta 3kk ikäinen, ei minusta enää tunnu hyödyttömältä. Meille on kasvanut side❤️ meillä on selkeästi omat juttumme ja tapamme:) yhdessä löydämme asennot, joissa pikkuinen viihtyy eikä minun selkääni särje:) i on myös pumpannut meille aina välillä maitoa pulloon valmiiksi, ja yhteiset ruokatuokiot onkin tosi siistejä!:)

Vaikka tuo vaikeavaihe kestikin vain pari viikkoa, niin se tuntui ikuisuudelta. Minusta tuntui myös todella kurjalta, mutta i:n ymmärrys ja lohdutukset helpottivat. Yhdessä siitäkin selvittiin❤️

Netistä lähdin etsimään tietoa ja vastauksia tuntemuksiini. Olin tiedostanut sen, että lapsi todella on biologisesti minun, muttaa kaikkia sen ”seuraamuksia” en ihan täysin käsittänyt. En ennen kuin koin/koen niitä. Nuo parin viikon tuntemukseni olivat ”ihan normaaleja”. Olen nyt äiti ja biologiasta johtuen kroppani aistii sen todell vahvasti ja reagoi ”äitimäisellä” tavalla. Äidinvaistot heräävät ja tekevät minusta ”hormoonihirviön”!:D …niin jossakin artikkelissa osuvsti kerrottiin!:D

Ei se varmasti kenestäkään vanhemmasta tunnu helpolta tai kivalta jättää puolisoa ja pientä lasta kotiin ja lähteä töihin. Tykkään työstäni, mutta kyllä minä silti mieluummin päiväni perheen kanssa viettäisin! Minusta se tuntuu ikävältä ja myös kroppani on sitä mieltä, että minun pitäisi olla siellä missä vauva on. ”Lohduttavaa” on kuitenkin se, että kaikkeen tottuu. Niin myös tähän, kuulemma. Päättäväthän jossain heterosuhteessa elävätkin, että äiti menee töihin ja isä puolestaan jää kotiin lasten kanssa…

Tosiaan, ikävältä tuntuu, niinkuin tuossa jo monta kertaa totesin. Mutta tuntuu myös tavallaan hyvältä. Hyvältä sen takia, että parisuhteemme on niin vahva ja luja, että tästäkin selvitään❤️ i ymmärtää minua ja tukee minua 105%:sti! Puhumme kaikista asioista ja tuntemuksista ja näin molemmat ymmärtävät toista paremmin ja meistä on apua toisillemme❤️

On siis selvää, että i on minulle se oikea. Meidän välillämme on vahva side❤️ näin ollen koko perheellämme on vahva ja yhtenäinen side toisiinsa❤️

Halusin tuoda tämänkin asian/nämäkin tuntemukset esille, koska moni nainen on kertonut haaveilevansa perheen perustamisesta samalla tavalla kuin me. Haluan tuoda esille myös sen, että kaikki ei ole liian helppoa ollut, mutta kaikesta selviää❤️

Kannustan kaikkia olemaan rohkeita ja perustamaan sellaisen perheen kuin itse haluaa, kuulukoon siihen sitten paljon tai ei ollenkaan lapsia. Täytyy muistaa, että me ihmiset ollaan kaikki erilaisia, ja kaikilla meillä on omat unelmamme! Mä elän pitkälti mun unelmaa just nyt❤️

Näistä blogeista ollaan ite saatu tosi paljon ”inspiraatiota”, uskoa, voimaa ja toivoa. Jos meistä on jollekin apua, niin se on ihan mahtavaa! Vertaistukea saa täältä aina vaan, me kuunnellaan mieluusti just sun tarina❤️

-e