Heippa vaan kaikille!:) Viimesimmästä postauksesta onkin taas hetki kulunut, joten nyt oli korkea aika taas tulla tänne höpöttelemään. Ajattelin palata nyt noin 6 viikon päähän ja kertoa teille, että millainen synnytys oli minun silmilläni seuraten… :)
Eli kuten jo aiemmin olemme kertoneet, niin kaikki alkoi tosiaan maanantaina (2.6) noin klo 23. i pomppasi sohvalta pystyyn todella vauhdikkaasti ja alkoi kokeilemaan sohvaa :D tarkistettuaan sohvan i suuntasi kohti vessaa, sipsuttaen jalat ristissä ja huutaen ”nyt ne vedet meni tai sit mä pissasin housuun!!” :D Sohva säilyi kuivana, mutta alushousut olivat aivan litimärät ja housutkin ”reilusti kosteat”.
Hetken ihmettelyn jälkeen i tarttui puhelimeen ja soitti Taysin synnytyspäivystykseen. Sieltä saatiin ohjeeksi pysyä kotona aamuun saakka ja tulla sitten näytille. Mutta voinnin huonontuessa piti lähteä heti. Tunteja siinä vierähti naureskellessa, panikoidessa, vähän itkiessä ja järjestellessä (koiran hoito piti varmistaa!). Lopulta päätimme kuitenkin lähteä ma-ti yönä käymään päivystyksessä, vaikka tilanne ei ollut juurikaan muuttunut (supistuksia ei ollut). i sanoi, että hänen on saatava tietää, että Papulla on kaikki ok, joten ei ollut vaihtoehtoa kuin lähteä.
Siellä kätilö laittoi murun käyrille. Noin puolisen tuntia seurailtiin Papulaisen sydänääniä. Kaikki oli ok. Sitten tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin kohdunsuun olevan suljettu ja kaulaakin vielä oli. Tulehdusarvot otettiin myös. Odottelimme vielä hetkisen, jotta pääsimme vielä lääkärin luona käymään, jossa tehtiin testi, että kyse on varmasti lapsivedestä eikä vain valkovuodosta. Lapsivettähän se oli…:)
Aamusta noin klo 5 pääsimme lähtemään takaisin kotiin. Sovimme kätilön kanssa, että palaamme päivystykseen taas klo 13-14 aikaan. Ja niin me palasimme ja taas tehtiin samat tutkimukset. Tulehdusarvo oli hivenen koholla, mutta silti vain noin 10 pintaa. Papu oli masussa kovin uneliaalla tuulella ja niimpä murulle tarjottiin mehua, jotta sokerilla saataisiin vauva heräämään. Papu tykkäsi sokerista ja pian käyrä olikin ihan erilaista:)
Noin tunnin tutkimisen jälkeen olimme taas vapaat lähtemään kotiin. Pienoinen harmitus ja turhautuminen ottivat valtaa meistä molemmista ja päätimme kodin sijasta suunnata ostoskeskukseen kiertelemään:D mitään emme ostaneet, eikä se ollut tarkoituskaan. Toivoimme, että kävely olisi edesauttanut synnytystä. Supistuksia ei kuitenkaan kuulunut :(
Noin klo 20 suuntasimme auton nokan taaas kohti taysia. Rutiinilla kaikki samat tutkimukset läpi kuin aiemminkin. Ja taas noin tunnin kuluttua saimme luvan lähteä kotiin. Tällä erää kuitenkin saimme erilaiset ohjeet paluuseen. Kätilö kertoi toivovansa meidän puolestamme, että yöllä supistukset alkaisivat, ja synnytys lähtisi näin itsestään liikkelle. Ja jos ei lähde, niin tiedossa oli siirtyminen osastolle synnytyksen käynnistämiseen.
Supistuksia ei kuulunut eikä näkynyt. Harmitus, huoli ja epätoivo vaan kasvoivat:( Samalla oli kuitenkin hyvä mieli, kun tiesi, että seuraavana päivänä aloitetaan toimenpiteet synnytyksen alkamisen avuksi. Keskiviikko aamuna meidän oli määrä olla taysilla klo 8.30, ja niinhän me olimme. Päivystyksessä tehtiin taas samat tutkimukset kuin aiemmin ja noin klo 10 pääsimme siirtymään osastolle:)
Osastolla emme ehtineet montaa hetkeä viettää, ennen kuin i sai ensimmäisen cytotecin murusen (1/4 tbl). Samaisen annoksen muru sai vielä kahdesti tuolloin keskiviikkona. Mitään ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan:( Tunnit sairaalassa tuntuivat pitkiltä, eikä helle helpottanut oloa yhtään. Kätilön ohjeen mukaisesti kävimme kävelemässä muutamia kertoja päivässä, kyllä tuli taysin tilukset tutuiksi ;)
i:n huoneessa oli kaksi potilaspaikkaa käytössä. Kolmannellekin olisi paikka ollut, mutta sitten siinä helteessä olisi jo happi loppunut, kun ilma ei yhtään vaihtunut:( suurimman osan ajasta tuo toinen paikka oli kuitenkin tyhjänä, sillä siihen kun joku tuli, niin ei montaa hetkeä viipynyt, kun jo lähti synnyttämään. Kun näki toisten lähtevän synnytyssaliin, tuntui itsestä taas todella kurjalta:( Näin miten i:tä ketutti ja harmitti, kun ”kaikilla muilla” homma etenee paitsi meillä. Yritin parhaani mukaan piristää ja kätilöiden kanssa jo naureskeltiinkin, että meidät pitäisi siirtää tuohon ”tästä pikana synnyttämään” -paikalle :D
Vierailuaika päättyi keskiviikkona klo 20 (ihan niinkuin aina) ja niin mun oli aika lähteä kotiin. Kurjalta tuntui jättää oma muru sinne ypöyksin ”nukkumaan”:( No ei auttanut kuin lähteä ja sitten aamulla palata täynnä uutta energiaa!:)
Torstaina mun päästyä taysille, oli muru jo saanut päivän ensimmäisen cytotecin. Nyt annosta oli nostettu ja muru saikin vetää huiviin 1/2 tabletin. Sitten taas odoteltiin ja odoteltiin. Noin klo 11 kätilä antoi toisen puolikkaan ja noin klo 15 sitten kolmannen. Me käytiin kävelemässä ja yritettiin saada aika kuluun. Kuluihan se, mutta ihan tosi hitaasti:(
Niin tuli taas sitten torstai-ilta, ja mun oli lähdettävä taas kotiin. Vieläkin haikeampana halailin ja suukotin murua. Toivottelin hyvät yöt ja lupasin, että huomenna sitten viimeistään alkaa tapahtua! Ja niin mä suuntasin taas kotiin.
Perjantai aamuna herättyäni aloin taas suunnitella taysille lähtöä. i:ltä oli tullut viesti, että oli yökön kanssa jutellut aamusta, ja yökkö oli sanonut, että jos tänään ei mitään tapahdu, saattaa tiedossa olla välipäivä kotona. Tästä i olikin sitten ihan super harmissaan:( ja tietysti olin minäkin! No, ei auttanut kuin toivoa, että nyt 3. päivä cytotecillä tekisi tehtävänsä. Tällä erää sitä ei enää otettukaan suun kautta, vaan se laitettiin suoraan kohdunsuulle, jolloin se on vielä tehokkaampaa tavaraa.
Todella harmistuneina ja vähän jo kiukkuisina ja väsyneinäkin, kaikki asiat alkoivat näyttäytyä ihan vääristyneissä mittasuhteissa :( Oli vaikeaa ajatella positiivisesti ja/tai keksiä mitään positiivisia asioita:( Toki oli ihanaa, mahtavaa ja parasta, että jossain kohtaa vauvamme syntyy, mutta… Se kuuluisa mutta. Huoli tuossa kohtaa siitä, että a) riittääkö lapsivettä varmasti? b) eikö se nyt olisi hyvä saada jo ulos sieltä, ettei mitään tulehduksia vaan pääse syntymään? c) enkö tosiaan pysty itse tekemään mitään, mikä auttaisi/helpottaisi/nopeuttaisi synnytyksen alkua?
i:ltä otettiin toki säännöllisin väliajoin labroja, ja tulehdusarvot pysyivät ihan maltillisina. Lapsivedenkään kassa ei suurempaa hätää oikeasti ollut, sillä se uusiutuu tietyin väliajoin. Mutta tuossa tilanteessa oli todella vaikeaa ajatella noin järkevästi. Näin i:n voivan pahoin ja olevan surullisin mielin, mutta en voinut helpottaa sitä kuin hetkellisesti:(
Kun toinen cytotec oli laitettu kohdunsuulle ja muru oli lounaan syönyt, päätimme taas lähteä tekemään perinteisen päiväkävelymme. Pääsimme osastolta aulaan, jossa ensimmäinen supistus tuli. Olimme molemmat hyvillämme siitä, mutta se ei kuitenkaan vielä tarkoittaisi mitään. Pihalle päästyämme supistuksia rupesi tulemaan tiuhempaan, niitä tuli noin 3-4 min välein. Lyhensimme lenkkiämme tuntuvasti, kun huomasimme supistusten voimistuvan ja välien lyhenevän. Molemmilla oli hymy herkässä lenkin loppupuolella, vaikka i:llä oli myös todella kovat kivut:( Kipujen ja hymyjen keskeltä i sai sanottua, että minun tulee pitää huolta, että hän saa kaikki mahdolliset kivunlievitykset! :) <3
Pääsimme takaisin osastolle. Meitä hoitanut kätilö tuli käytävällä vastaan ja hänkin alkoi hymyilemään huomattuaan i:n voimakkaat supistukset. Niimpä hän viritti murun nopeasti taas käyrille. Reilun 20 minuutin käyrän aikana toivo ehti jo nousta korkealle. Kivut olivat todella voimakkaat ja supistuksia tuli. Kätilö kertoi, että laite ei kuitenkaan piirtänyt selviä supistuksia, vaan kertoi niiden olevan "yhtä mössöä". :( Hän päätti kuitenkin tarkistaa kohdunsuun tilanteen, koska kipuja nyt selvästi on! …Pettymyksen pettymyshän se oli, kun 2 kätilön tutkittua tulos oli yksimielinen: kohdunsuu on edelleen kiinni. :`(
i sai passituksen lähteä jumppapallon kanssa suihkuun. i ilmoitti, ettei yksin halua/aio mennä, joten sain kätilöltä luvan mennä mukaan, varmistamaan ettei mitään satu. (naispareilla on etujakin;) ja siis suihkussa ei tuolloin ollut muita). Suihkussa vierähtikin melkein tunti. Takaisin huoneeseen päästyämme, toi kätilö lämpöpakkauksen, jota i sai pitää kipualueella. Kivun pahetessa tuotiin i:lle käyttöön TENS-laite, jolla i sai antaa itselleen "sähköiskuja" selkään aina supistuksen tullessa. Hetken aikaa näistä olikin apua, mutta ajan kuluessa supistukset voimistuivat niin koviksi, ettei noista saatu apu enää riittänyt :(
Tässä kohtaa oli tapahtunut vuoronvaihto, ja iltavuoron kätilö tuli meitä moikkaamaan. Hän halusi myös ottaa käyrää vauvasta ja kertoi sitten pohtivansa sopivaa kivunlievitystä i:lle. Käyrät jälleen ok ja sitten palattiin asiaan i:n kipu. Kätilö kertoi, että kovin kipulääke, mitä osastolla voi antaa on oxanestia. i ilmoitti ottavansa ihan mitä tahansa, mikä auttaa kipuihin. Niimpä päädyimme siihen, että kätilö lähti hakemaan oxanestia. Vielä ennen lääkkeen pistämistä kätilö kertoi, että kipujen viemisen lisäksi se todennäköisesti lopettaa myös supistukset, koska synnnytys ei ole käynnissä… Tämä tietysti harmitti, koska oli jo toivonut näiden supistusten olevan synnytyksen alku, mutta kipu oli niin kova, että se riski vain oli otettava.
Kätilön kanssa sovittiin, että odotellaan vaikutuksen alkua 20-30 min, ja jos mitään ei tapahdu, niin hälyytän hänet paikalle. Noin 5 min pistoksesta i alkoi oksentaa kunnolla :( odottelimme vielä noin 1/2 tuntia, ja lopulta hälyytin kätilön paikalle, sillä kivut eivät hellittäneet millään, pahenivat vain:`( kätilö totesi, että hänen ainoa vaihtoehtonsa on laittaa meidät saliin, sillä kipua pitää hoitaa ja enempään hän ei pysty. i halusi vielä suihkuttelemaan siksi aikaa, että kätilö sai paperit laitettua valmiiksi.
Perjantai-iltana noin klo 19 kätilö saatteli meidät synnytyssaliin. Siellä meitä oli vastassa seuraava mukava, huumorintajuinen ja ihana kätilö! (täytyy siis sanoa, että joko taysin kaikki kätilöt on ihan super mukavia, tai sitten meillä vaan kävi ihan todella hyvä säkä, mutta kaikki ne oli ihan todella ihania ihmisiä! Tekivät työnsä esimerkillisesti ja kuuntelivat meitä! :) <3)
Samalla kaavalla edettiin synnytyssalissa kuin muuallakin; ensin varmistettiin käyrillä, että vauvalla on kaikki hyvin ja sitten alettiin hoitaa i:tä. Kätilö oli supertehokas ja hänestä kyllä huomasi, että jokusen vuoden on alalla töitä tehnyt:) Noin klo 20 hän teki sisätutkimuksen, jotta pystyi pohtimaan i:lle sopivaa läääkettä kipuun. Tulos ei ollut muuttunut mihinkään, kohdunsuu oli ja pysyi kiinni :( kätilö totesi, että oikeastaan ainut lääke, jota nyt voi/kannattaa antaa on se samainen oxanest, jota jo osastolla pistettiin. Epäilimme i:n kanssa sen tehoa, kun jo kerran oli kokeiltu, mutta minkäs me siinä teimme… Kätilä pisti toisen oxanestin menemään ja ihan niinkuin osastollakin, i oksensi :( Oksennettuaan kaiken päivän aikana syömänsä ruoan, olo alkoi kuitenkin hieman helpottamaan.
Ilokaasu viritettiin myös alkuvaiheessa käyttöön ja siitä tulikin i:lle hyvä kaveri;) Sen ottaminen oli vaan todella hankalaa, kun vielä tässäkin vaiheessa supistukset tulivat ja menivät miten tykkäsivät. :( Ihan loppuun saakka ne olivat epäsäännöllisiä, kestoltaan max 30 sekuntia ja edellisen juuri hiipuessa oli seuraava jo päällä :(
Tunnin verran siinä i ehti pötkötellä ja kaasua hengitellä, kun kätilö halusi tehdä uudestaan sisätutkimuksen. Vuoronvaihto läheni ja on tietysti kiva tietää missä mennään ja mitä vuoroon tulevalle tilanteesta kertoo. Saliin tuli kyllä niin omituisen onnellinen, ihmettynyt ja maaginen tunnelma, kun kätilö kertoi "tuloksen". 7 cm auki, SEITSEMÄN!!!!!!!?!?!?!?!?!!?!?!?!!?!?!!? Tunnissa nollasta seiskaan!?:DDDD Voi sitä ilon ja riemun määrää!!!!!!:)))))
Lääkäri tuli vielä varmistamaan asian, ja totesi lopulta "saattaa olla jopa 8cm!" :D
Siinä se kaikki tunne sitten jo vähän pääsi purkautuun, vihdoinkin me saatiin hyviä uutisia!:) <3<3<3<3<3<3<3<3<3
Odoteltiin siinä vuoronvaihto, jonka nää kätilöt suoritti mukavasti siinä salissa meidän kuullen! Oli oikeesti kivaa, kun kuuli, että mitä ne "juoruaa" meistä seuraavalle :D Ja siis monta kertaa saatiin sairaalassa oloaikana kertoa, että mites tää kaava nyt niinku menee… Eli e on biologisesti äiti ja i on synnyttävä äiti :) Siellä jopa kätilöt hämmästeli nykytekniikkaa ja kehuivat meitä kauheesti :)
Ja takaisin synnytykseen… Heti ton huikeen nollasta seiskaan aukeamisen jälkeen muru sai epiduraalin:) Se helpottikin sitten jo enemmän:) Ja siitä epiduraalista eteenpäin kaikki menikin jotenki tosi nopeesti, tai ainakin pienessä sumussa :D itekin joo kokeilin sitä ilokaasua, mutta ei se sumu siitä tullu, vaan siitä adrenaliinista, joka yhtäkkiä valtas koko kehon:DD
Ei menny aikaakaan, kun oltiinkin jo ponnistamassa. i:n toiveita kuunneltiin todella tarkasti ja näin saikin kaikki mahdolliset puudutteet ja kivunlievitykset:) Meidän kätilö ravas viereisissäkin huoneissa avustamassa toisissa synnytyksissä (sinä yönä synnytettiin, ja paljon!:D), ja oltiinkin yllättävän paljon ihan vaan kaksistaan siellä salissa. Siis siihen nähden mitä ennalta ajattelin. Epäsäännöllisistä ja lyhyistä supistuksista huolimatta muru jaksoi tosi hienosti tsempaja ja ponnistaa kerta toisensa jälkeen. Kätilö tsemppas loistavasti ja itekin parhaani mukaan yritin tsempata, auttaa ja olla tukena.
Hetken ponnistelun jälkeen kätilö rupes epäileen, että vauva olis kääntyny, eikä oliskaan enää raivotarjonnassa, vaan olisikin tulossa kasvot edellä. Tätä kävi sitten lääkärikin tutkimassa ja näin tosiaan oli käynyt. Mitään se ei varsinaisesti muuttanut, vaan synnytys eteni samalla lailla.
Reilun tunnin ponnistamisen jälkeen kätilö vihjaili minulle, että jotain on nyt "pielessä". Muru sai joka työnnöllä papua alemmas ja alemmas, mutta aina supistusten välissä pikkuinen "vetäytyi" taakse päin. Tätäkin kävi lääkäri tutkimassa salissa, ja lopulta he kätilön kanssa tsemppasivat muru kahta kauheammin ponnistamaan:D :)
1,5 tunnin ponnistelun jälkeen i oli kuitenkin jo aika poikki ja pyysi lääkäriä auttamaan. Niimpä imukuppi tuotiin saliin ja sen mukana tulikin sitten ihan huolella lisää väkeäkin. Imukuppi saatiin hyvin kiinnitettyä vauvan päähän ja lopulta i sai kerättyä lisää voimia jostain, ja ponnisti niin kovasti, että lääkäri sai pikkuisen pään näkyviin:) Sitten vielä yksi pitkä ponnistus ja niin 7.6.2014 klo 01.11 ihana, rakas, täydellinen tyttäremme pääsi maailmaan <333
Tyttö ilmestyi maailmaan supermies-tyylillä, nyrkki pystyssä, ja tämä selittikin sen, miksi aina supistusten välissä neiti pääsi taaksepäin "valahtamaan" (on saanut kädellä tarpeeksi voimaa vetäytyä). Napanuora oli yllättävän lyhyt, ja siitä syystä Papu pääsikin heti pikavisiitille äidin rinnalle, siksi aikaa että minä sain leikata napanuoran!:`) <3
Hetkessä oltiinkin jo mittailuja tekemässä ja vaatteita pukemassa… Aika meni ihan hullusti eteenpäin, ei voinut kuin ihmetellä ja ihastella tuota ruttuista omaa pikku rakkauspakkausta <3333
Puhtoinen ja puettu Papulainen pääsikin heti äidin rinnanpäälle takaisin, eikä siitä mihinkään enää viety!:) i odotteli pitkään, että kätilö saa tikit laitettua, niin monta kertaa tuo tikkaaminen keskeytyi, kun viereisissä saleissa tarvittiin apua. Mutta eipä siinä mihinkään ollut enää kiire<3 Siinä me oltiin, ekaa kertaa PERHEENÄ<3
Kun tikit saatiin viimein laitettua, i uskaltautui rohkeasti suihkuun. Suihku tekikin hyvää ja hienosti muru reissun jaksoi! Aamupala meille tarjoiltiin vielä saliin ja sitten noin klo 5 pääsimme lähtemään takaisin osastolle!:)
Oli todella haikeaa, surullista ja vaikeaa jättää nuo kaksi rakkainta, kaksi omaa prinsessaa sinne, ja lähteä yksin tyhjään kotiin nukkumaan:( uni toki tuli ihan tarpeeseen, sillä liikaa sitä ei ollut viime päivinä kertynyt. Herättyäni, oli puhelin tietysti täynnä onnitteluja:) Hyvillä mielin siis nousin, laitoin itseni valmiiksi ja lähdin taas (monennenkohan kerran) kohti taysia:) Oli se vaan ihan mieletöntä nähdä ja "tajuta", että nyt se pikkuinen tosiaan on täällä<3
Siinä se päivä menikin… Ihastellessa, tuijotellessa, ihmetellessä ja rakastaessa<3 Univelka painoi jonkin verran päälle, mutta se ei haitannut mitään, kun fiilis oli niin uskomattoman hyvä!<3 Iltaan saakka olin taas osastolla, kunnes koitti aika lähteä kotiin…
Tuolloin lauantai-iltana en kuitenkaan päätynyt tyhjään ja hiljaiseen kotiin, vaan menoa ja meteliä riitti. Oli nimittäin aika VARPAJAISTEN! :) Sinä lauantaina lähti kyllä monelta naiselta varpajais-neitsyys;) juhlittiin, ihasteltiin kuvia, naurettiin, vähän jopa kyyneliä tirauteltiin, nimiä pohdittiin, yhdennäköisyyksiä haettiin ja taidettiin porukalla myös huolehtia, että kaikki 10 varvasta saatiin Papulle juotua ;)
Sunnuntaina päivällä sainkin murulta lisää hyviä uutisia; "päästään siirtyyn tänä iltana potilashotelliin, joshalutaan!:)" …Ja tottakai me haluttiin!!!:) Niimpä taas kimpsut ja kampsut kasaan ja kohti taysia:) Potilashotellissa meininki on hieman rennompaa kuin osastolla. Ajatuksena on, että riittää kunhan yhden kerran per vuoro käy näyttäytymässä vauvan kanssa kätilöiden huoneessa:)
Huoneessa oli mukava pari sänky, iso tv, jääkaappi, wc, suihku ja hoitopöytä. i:lle oli tarjolla kaikki ruoat ihan kuten osastollakin, mutta minulle ei kuulunut kuin aamupala, muut piti maksaa sitten lisäksi. Varsinaista nautintoa tuo syömässä käyminen ei kuitenkaan ollut, sillä pääajatuksena hotellissakin on, että vauva ei poistu "omasta kerroksesta" mihinkään. Eli ensin meistä toinen kävi aamupalalla ja sitten vaihdettiin vuoroa.
Hotellissa ei ollut mitään vierailuaikoja, joten innokkaat isovanhemmatkin pääsivät jo heti sunnuntai-iltana uutta tulokasta ihastelemaan<3 Muutenkin hotelli itsessään oli tosi hieno paikka ja kokemuksena mukava. Oli mahtavaa päästä viettämään niinkin pian ensimmäinen yö perheenä<3 Kotiin kuitenkin halusimme mahdollisimman pian, sillä koti nyt on aina koti.
Hotellissa oli kaksi huonetta hoitajien käytössä, ja toisessa niistä suoritettiinkin mittailut; paino, pituus, lämpö, bilirubiini… Siellä piti siis aina joka vuoron aikan käydä näyttäytymässä ja eri aikoina aina tehtiin eri juttuja; aamulla punnittiin ja mittailtiin ja muuten vain kuulumisten vaihto saattoi riittää. Kysyä sai kaikista huolista ja murheista ja hoitajat kyllä auttoivat:) Meillä oli kaikki kuitenkin todella hyvin. Imetys alkoi sujua todella pian ja rintamaito on riittänyt Papulle täydeksi ravinnoksi tähänkin saakka! :)
Yhden yön jälkeen, maanantaina, koittikin jo kotiutumispäivä :) Vielä aamulla mittailtiin ja punnittiin… Bilirubiiniarvo oli laitteella mitattuna korkea ja niin Papulaiselta otettiin vielä verikoe ennen kotiin lähtöä. Sovimme jo etukäteen, että tuloksen tultua soittavat meille taysista ja sitten katsotaan jatkoa. Arvo oli sen verran korkea, että kävimme vielä tiistaina ja keskiviikkona labrassa uusissa kokeissa. Keskiviikkona arvo olikin lähtenyt jo laskuun ja sekin huoli sai loppua! :)
Nyt meidän kohta 6 viikkoinen neitimme kasvaa ja kasvaa vaan :) Eilen neuvolassa painoa oli 4540g ja pituuttakin 54,6cm, joten hyvin kasvaa!:) Kovin sai neiti kehuja jäntevyydestään ja täytyy kyllä sanoa, että ihan uskomattoman hyvin hallitsee jo kroppaansa…:) Meillä hymyillään jo paljon, eikä ne kaikki hymyt enää johdu ees vatsanväänteistä, vaan kyllä pikkunen ihan tosissaan jo hymyilee:)
Tuollaselta se synnytys näin mun silmin näytti:) Ihan ei siitä päästy, mistä aita on matalin, mutta kyllä tuo tyttö jokaisen lisäsentin arvoinen on <3
-e
